EKL Järjestökirje 3/2020

17.12.2020

 

 

 

 

 

Järjestökirje 3/2020, 17.12.2020

joulukuu 2020

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää joulua ja parempaa tulevaa vuotta

Joulu lähestyy koronatilanteen taas pahetessa mutta toivoa on ilmassa. Näyttää siltä, että saamme ensimmäiset rokotteet jakeluun alkuvuodesta.

Pikkuhiljaa on katseemme käännettävä myös ensi keväänä pidettäviin kuntavaaleihin. Ei ole pahitteeksi, että vaaleissa tulee valituksi ikääntyneiden kuntalaisten tarpeita tuntevia ja ymmärtäviä päättäjiä. Palstallani juuri ilmestyneessä lehdessämme avaan muutamia liiton tammikuussa julkaistavista kuntavaalitavoitteista. Joululehti onkin taas varsin tuhti lukupaketti ja siitä riittää lukemista varmasti vielä joulunpyhillekin.

Lehti ja tämä järjestökirje sisältää liiton hallituksen kutsun ensi kesänä pidettävään liittokokoukseemme. Todella toivon, että se voitaisiin pitää normaalina kokouksena eikä korona sitä enää sotkisi.

Takana alkaa olla mitä eriskummallisin ja rankkaakin rankempi vuosi. Kiitän henkilökuntaa, hallintoamme, joka ainoaa jäsentä sekä kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta ja toivotan koronavapaata, tervettä ja aina parempaa vuotta 2021.

Timo Kokko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ennakkoilmoitus liittokokouksesta

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n varsinainen liittokokous pidetään 9.-10.6.2021 Turun Messukeskuksessa, Messukentänkatu 9-13, 20210 Turku.

Kokouksessa käsitellään jäsenille toimitettavassa esitysvihkossa olevat ja liiton sääntöjen 11 §:ssä mainitut asiat.

Jokainen liiton jäsen on oikeutettu lähettämään liittokokoukseen yhden äänivaltaisen edustajan edellisen kalenterivuoden lopussa olleen jäsenmääränsä jokaista alkavaa 300 lukua kohden, kuitenkin enintään 10 edustajaa.

Äänioikeus liittokokouksessa on ainoastaan niiden jäsenten edustajilla, jotka on hyväksytty liiton jäseniksi ennen edellisen kalenterivuoden loppua, ja jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa siihen saakka. Yhteisöjäsenillä ei ole äänioikeutta liittokokouksessa.

Eduskunta on 3.10.2020 hyväksynyt lain väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi. Laki on voimassa 30 päivään kesäkuuta 2021.

Edellä mainittuun lakiin liittyen yhdistyslain 25 §:n 1 momentista ja säännöistä poiketen hallituksen päätöksellä voidaan sallia, että asiamies voi edustaa yhtä tai useampaa jäsentä yhdistyksen kokouksessa. Koronatilanteen niin vaatiessa tämä voi olla edellytys kokouksen turvalliselle järjestämiselle.

Piiri saa lähettää liittokokoukseen edustajan, jolla ei ole äänioikeutta. Liiton puheenjohtajalla, valtuuston puheenjohtajalla, hallituksen jäsenillä, liiton tilintarkastajilla, yhteisöjäsenillä, piirin edustajilla sekä hallituksen nimeämillä liiton toimihenkilöillä on liittokokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Valtuuston jäsenillä, liiton kunniapuheenjohtajilla ja kunniajäsenillä on liittokokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Kotimaisilla ja ulkomaisilla kutsuvierailla ja liiton toimihenkilöillä on liittokokouksessa läsnäolo-oikeus.

Esityksiä liittokokouksessa käsiteltäviksi asioiksi voi tehdä jäsenjärjestön jäsen, jäsenjärjestö, piiri, yhteisöjäsen, hallitus ja valtuusto.

Esitykset on toimitettava kirjallisina hallitukselle osoitettuina Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n toimistoon, PL 168, 00531 Helsinki, viimeistään 31.1.2021.

Kokousedustajien valtakirjat on lähetettävä liiton toimistoon viimeistään 7.5.2021.

Helsingissä 12. pnä marraskuuta 2020

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Hallitus

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2021 toimihenkilötiedot

Toimihenkilölomakkeet löytyvät liiton kotisivuilta linkistä www.ekl.fi/jasenille/tyokalupakki-yhdistyksille/toimihenkilolomakkeet.

Palauttakaa liitolle tuleva lomake toimistoomme 15.1.2021 mennessä, vaikka tiedot pysyisivät samoina. Tarkistakaa erityisesti sähköpostiosoitteet ja pankkitilin tiedot. Lisäohjeita voi kysyä liiton jäsenasioista, puh. 09 6126 840 tai jasenasiat@ekl.fi.

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksille uutta tietoa tulorekisteristä

Täältä pääset päivitettyyn tulorekisteriohjeistukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jäsenjärjestöavustukset 2021

Jäsenjärjestöavustusten jakaminen jatkuu vuonna 2021. Huomattavaa on kuitenkin se, että jatkossa jakokierroksia on vain kaksi ja hakuajat ovat osin muuttuneet. Vuonna 2021 hakuajat ovat 31.1. ja 31.8. mikä tietysti tarkoittaa sitä, että syksyn hakua tulee yhdistyksissä valmistella jo hyvissä ajoin kevään puolella. Hakulomake löytyy kotisivuiltamme.

Lue muutoksista tarkemmin täältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kurssituet

Syksyn 2020 kurssitukien käyttö tulee raportoida 31.12. mennessä tai neljän viikon sisällä kurssin päättymisestä. Myös ilman kuluja toteutuneet kurssit raportoidaan. Kokonaan perutuista kursseista riittää ilmoitus liittoon.

Kevään 2021 kurssitukien hakuaika päättyy 31.12. Perustelluista syistä hakemuksia otetaan vastaan vielä tammikuun loppuun saakka.

Kurssitukien haku- ja raportointilomakkeet ovat saatavilla kotisivuillamme (Jäsenille - koulutus). Ilmoitukset ja lomakkeet toimistolta: jarkko.utriainen@ekl.fi, 050 436 3449.

Kevään 2021 kurssit

Kevään 2021 kurssitarjontamme on nähtävissä uusimmassa Eläkkeensaaja-lehdessä sekä liiton kotisivulla (koulutus). Kotisivuillamme voit myös kätevästi ilmoittautua kursseillemme.

Kannattaa muistaa myös maksuttomat verkkokoulutukset, jotka käynnistyvät jo tammikuussa.

 

Lue lisää koulutuksista

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paas poiketen -perjantait verkossa

Elinvoimaa jakaa keinoja ja menetelmiä mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen, omaan käyttöön ja pienille ryhmille.

Mielen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää torjua yksinäisyyttä, pitää yhteyttä muihin ihmisiin sekä saada osallistua ja tulla kuulluksi. EKL Elinvoimaa kutsuu eläkkeensaajia Paas poiketen -perjantaitapaamisiin klo 13 verkkoon. Tapaamisia järjestetään helmikuun 2021 loppuun saakka ja tarvittaessa pidempään. Tutustu eri tapaamiskertojen aiheisiin ja tule mukaan.

 

 

 

 

 

 

Tähän sinä voit vaikuttaa!

Ikäihmiset ja heidän läheisensä elävät haastavaa aikaa. Mielen hyvinvointiin kannattaa epävarmuuden ja huolen keskellä kiinnittää erityistä huomiota. Mielellään-verkosto lahjoittaa Tähän sinä voit vaikuttaa -kortit. käihmisten mielen hyvinvointia tukeviin keskusteluihin erilaisissa yksilö- tai ryhmätapaamisissa.

Lue lisää saatekirjeestä ja tutustu Tähän sinä voit vaikuttaa kortteihin. Kortteja saa maksutta Elinvoimaa-toiminnasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulun 52-sivuinen Eläkkeensaaja-lehti ilmestyy 17.12.!

Lue siitä mm. nämä jutut:

– Joulua on lupa viettää monella eri tapaa
– Miten erikoinen joulunvietto on tulossa? Kysyimme jäseniltä.
– Tytär ja äiti lukevat yhdessä kirjoja – etänä
– Pirkko Oksa jättää Pirkanmaan piirin puheenjohtajuuden

Ja tietysti jäsenistön joulutervehdykset!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rajaniemen ensi vuoden lomat nyt myynnissä

Jos yhdistyksenne pikkujoulut jäivät pitämättä, ei hätää!

Hauskoja, ohjelmallisia päiväkäynti- ja majoituspaketteja tarjolla lomannälkään jo ensi talvelle ja keväälle 2021.

Tutustu tarjontaan tästä ja sivuilta www.rajaniemenlomakeskus.fi

Rajaniemen väki toivottaa kaikille rauhaisaa joulua ja onnekasta uutta vuotta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulun aikaan Vahvikelinja on auki päivittäin

Vanhustyön keskusliiton vahvikelinja päivystää maanantaisin, tiistaisin ja sunnuntaisin klo 13–15. Poikkeuksena on joulun aika 20.12.2020–5.1.2021, jolloin se on auki päivittäin klo 13–15.

Vahvikelinja ei ole perinteinen tukipuhelin, vaan soittajat voivat ratkoa yhdessä puhelimeen vastaavan vapaaehtoisen kanssa aivopähkinöitä, visailla, tehdä muistiharjoituksia, jumpata tai keskustella muisteluaiheista. Tehtävissä riittää valinnanvaraa helpoista haastaviin. Vahvikelinja on oikea paikka ottaa yhteyttä myös silloin, kun haluaa keskustella itselleen tärkeistä asioista.

Lisätietoa Vahvikelinjasta saat klikkaamalla tästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oletko kokenut oikeudellisia ongelmia?
- Pyydämme tarinoita ikääntyneiltä

Vuoden 2020 lopussa käynnistetään tutkimus ikääntyneiden (yli 65 v) oikeusongelmista ja pääsystä oikeuksiinsa. Siinä pyritään kartoittamaan, minkälaisia oikeudellisia ongelmia ikääntyneillä on ja ovatko he saaneet ratkaisuja ongelmiinsa.

Tutkimuksen toteuttavat Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Itä-Suomen yliopiston Hyvinvointioikeuden instituutti, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta sekä Ihmisoikeuskeskus. Kirjoituksia toivotaan helmikuun 2021 loppuun mennessä.

Tutustu asiaan tarkemmin klikkaamalla tästä.

 

 

 

 

 

 

Uutisia

Haitko jo asumistukea vuodelle 2021?

Kela voi aloittaa ensi vuoden asumistuen hakemuksien käsittelyn vasta joulukuun puolivälissä, kun kaikki etuuksien määriin vaikuttavat tiedot on vahvistettu. Kelan verkkosivuilla olevat laskurit päivitetään vasta tammikuussa. Lue lisää klikkaamalla tästä.

Milloin ja miten Kela korvaa taksimatkoja?

Kela korvaa terveydenhuoltoon tehtyjä matkoja, jos ne on tehty sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi. Yleensä matka korvataan edullisimman matkustustavan mukaan. Voit saada korvauksen taksimatkasta, jos et voi terveydentilasi vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai jos julkisia kulkuneuvoja ei ole käytettävissä. Lue lisää klikkaamalla tästä.

Etuus- ja eläketiedot tulorekisteriin vuoden alusta

Vuoden 2021 alusta lähtien Kela ilmoittaa tulorekisteriin tiedot maksetuista etuuksista ja eläkkeistä. Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa viranomaisten päätöksentekoa.

Lue tästä tiedote tulorekisteristä

Miten Kela-asiat voi hoitaa koronatilanteessa?

Koronaepidemian aikana Kela suosittelee, että asiakas hoitaa Kela-asiat verkossa tai puhelimessa. Puhelimessa saa henkilökohtaista neuvontaa, ja voi hoitaa samoja asioita kuin palvelupisteessä, ilman tartuntariskiä. Tarvittaessa puhelinpalveluun voi varata ajan etukäteen. Myös kumppani voi varata puhelinajan asiakkaalle verkossa. Jos käynti palvelupisteessä on välttämätön, Kela suositteleee kasvomaskin käyttöä. Lue lisää klikkaamalla tästä.

***
Iäkkäille suositellaan aiempaa monipuolisemmin liikuntaa


Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut päivitetyt terveyttä edistävän fyysisen aktiivisuuden suositukset, joissa 65 vuotta täyttäneille on kohdennettu aiempaa monipuolisempi liikuntavalikoima. Uusina sisältöinä ovat monipuolinen yhdistelmäharjoittelu ja paikallaanolon rajoittaminen. Suositusten käytäntöön soveltaminen ikäihmisille tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia. Tärkeä viesti on olla päivittäin aktiivinen, kerryttää askeleita ja arjen liikettä, oman toimintakyvyn ja voinnin mukaan. Toinen tärkeä viesti on valita liikuntamuotoja, jotka haastavat tasapainoa ja vahvistavat lihaksia.

Lue lisää Ikäinstituutin Voimaa Vanhuuteen -sivuilta klikkaamalla tästä.

***
Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset

Tämän THL:n sivun kautta pääset katsomaan alueiden koronaan liittyviä suosituksia ja rajoituksia. Sivuilla on kerrottu myös epidemiatilanteesta. Kunkin sairaanhoitopiirin alla on listattuna siihen kuuluvat kunnat. Pääset sivuille klikkaamalla tästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

T: TOIMISTON VÄKI